Mitä aikido on?

Aikido on judon ja karaten tapaan nykyaikainen vanhoihin japanilaisiin taistelutaitoihin perustuva budolaji. Sana aikido on japania ja tarkoittaa harmonisen voiman tietä.

Aikido on itsepuolustuslaji, jonka liikkeet ovat nimensä mukaisesti harmoniassa hyökkääjän liikkeiden kanssa ja noudattavat luonnollisia liikeratoja. Puolustautuja käyttää hyväkseen hyökkääjän voimaa, joka ohjataan ympyräliikkeen avulla haluttuun suuntaan hyökkääjää vahingoittamatta. Perusperiaate on, ettei voimaan vastata voimalla vaan puolustautuja pyrkii käyttämään hyväkseen hyökkääjän voimaa. Aikidoa voidaankin luonnehtia väkivallattomaksi itsepuolustuslajiksi. Aikidossa ei järjestetä kilpailuja, sillä aikidon periaatteiden mukaisesti voitto taistelussa tai kilpailussa synnyttää katkeruutta häviäjässä sekä hänen tukijoissaan ja tämä synnyttää yhä uusia taisteluja, voittoja ja tappioita. Aikidossa ei ole häviäjää eikä voittajaa ja ainoa vastustaja on harjoittelija itse. Kun kilpailet itsesi kanssa et voi voittaa, mutta toisaalta et voi myöskään hävitä. Aikidoharjoituksissa saattaa näyttää siltä kuin harjoitusparit taistelisivat keskenään. Kyse on kuitenkin keskinäisestä harjoittelusta, joka kehittää kummankin osapuolen fyysisten ja psyykkisten voimien koordinointikykyä. Näistä periaatteista johtuen aikidoa voi harjoittaa iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Aikidoa harjoitellaan dojossa (harjoitussalissa), jonka lattia on peitetty tatami-matoilla. Aikidon tekniikkavalikoima voidaan karkeasti jakaa lukko- ja heittotekniikoihin. Lukkotekniikoilla hallitaan hyökkääjän voima siten, että hän ei pääse liikkumaan vapaasti. Heittotekniikoiden tarkoituksena on saattaa hyökkääjä pois tasapainosta ja ohjata häntä siten, että hän kaatuu. Tekniikoita tehdään erilaisista hyökkäysmuodoista, jotka koostuvat tartuntaotteista, lyönneistä ja potkuista sekä näiden yhdistelmistä. Aikidossa harjoitellaan myös asein, joista puukko (tanto), puumiekka (bokken) ja 130 cm pitkä puukeppi (jo) ovat yleisimmin käytetyt. Jo ja bokken ovat perinteisiä japanilaisia aseita, joiden käsittelyä harjoitellaan sekä yksin että pareittain.

Aikidon historiaa

Aikidon kehittäjä japanilainen Morihei Ueshiba (1883-1969), jota aikidon harrastajat kutsuvat O-senseiksi syntyi Japanissa suhteellisen varakkaaseen maanviljelijäperheeseen 14.12.1883 Tanaben kylässä, Wakayaman prefektuurissa. Hän opiskeli lukuisia vanhoja japanilaisia taistelutaitoja: yagyu-ryu jujutsua, daito-ryu jujutsua, kenjutsua, bojutsua jne. Taistelutaitojen opiskelun ohella hän oli mukana shinto ­uskontokuntaan kuuluvan Omote-kyo uskonlahkon toiminnassa. Daito-ryu jujutsu ja omote-kyo uskonto ovatkin merkittäviä O-sensein fyysiseen ja henkiseen kehitykseen ja siten myös aikidon syntyyn vaikuttaneita tekijöitä.

Mutta palataan vielä aikaan ennen aikidoa. Vuosisadan vaihteen Japanissa taistelutaitojen harjoittelun päämäärä oli oppia selviytymään todellisesta taistelutilanteesta. Japanin kielen sana jutsu tarkoittaa taitoa ja tässä yhteydessä nimenomaan taistelutaitoa. O-sensei aloitti vanhojen jujutsu ja kenjutsu (ken=miekka) taistelutaitojen harjoittelun muutettuaan työskentelemään Tokioon vuonna 1901. Vuonna 1908 hän sai Yagyu-ryu Jujutsun opettajan valtuudet. Vuonna 1915 hän aloitti daito-ryu jujutsun opiskelun Hokkaidon saarella, jonne hän oli muuttanut vuonna 1912. Opettajana oli daito-ryu jujutsun silloinen pääopettaja Sokaku Takeda (1860-1943), jonka O-sensei oli Hokkaidolla tavannut. Takeda-sensei oli kuuluisa voimakkaasta tekniikastaan sekä hurjasta ja väkivaltaisesta luonteestaan. Taistelukokemusta saadakseen hänen kerrotaan matkoillaan suorastaan hakeutuneen taistelutilanteisiin. O-sensei opiskeli Takeda-sensein johdolla kunnes muutti takaisin Tanabeen vuonna 1919. Isänsä kuolema 1920 järkytti O-senseitä niin, että hän päätti hakea elämäänsä enemmän henkistä sisältöä ja ryhtyi Omote-kyo uskontokunnan johtajan Onisaburo Deguchin oppilaaksi. Hän muutti Ayabeen ja perusti sinne Onisaburon kannustamana oman bujutsu-koulun (Ueshiba Juku) ja antoi opettamalleen taistelutaidolle nimen aiki-bujutsu, mutta sitä kutsuttiin myös nimellä Ueshiba-ryu aiki-bujutsu. Vuonna 1922 Hän vastaanotti Takeda-senseiltä daito-ryu jujutsun opettajan valtuudet. O-sensei eli aina vuoteen 1928 asti uskonnollisesti aktiivista kautta. Hänen dojonsa sijaitsi aivan Omote-kyon päämajan vieressä ja hän opetti taitojaan lähinnä uskonveljilleen ja läheisen laivastoaseman sotilaille. Henkisillä asioilla alkoi olla hänen harjoittelussaan yhä suurempi merkitys. Tieto Ayabessa taistelutaitoja opettavasta poikkeuksellisen lahjakkaasta mestarista alkoi levitä ja oppilaiden lukumäärä kasvoi.

Vuonna 1925 O-sensei koki eräänlaisen valaistumiskokemuksen, jonka aikana hän tunsi voimakasta yhteenkuuluvaisuutta koko maailmankaikkeuden ja kaiken elollisen kanssa. Tämän jälkeen hänen näkökulmansa taistelutaitoihin muuttui. Hän oivalsi, että taistelutaitojen syvin olemus ei ole elämää tuhoava vaan sitä säilyttävä: "Todellinen budo on harmoniaa ja rakkautta kaiken elollisen kanssa". Hän huomasi, että aiki-bujutsu ei ollut enää sopiva nimi sille taistelutaidolle, jota hän halusi opettaa ja hän antoi sille uuden nimen aiki-budo. Japanin kielen sana do tarkoittaa tietä, elämäntapaa. Kyseessä on henkisen kasvun tie, jota seuraamalla henkilö voi kehittää itseään ja saavuttaa valaistumisen. Korvaamalla sanan jutsu sanalla do O-sensei tahtoi osoittaa, että hänen opetuksensa painopiste oli muuttunut taistelutaitoja korostavasta henkistä kasvua korostavaksi. Sana budo tarkoittaa soturin (bu=sotilas) tietä, jossa fyysisenkin harjoituksen ylin päämäärä on kasvattaa harjoittajaansa henkisesti.

Vuonna 1928 O-sensei muutti Tokioon, jossa hän oli jo aikaisemmin käynyt muutamia kertoja opettamassa taitojaan. Tokiossa hänellä oli arvovaltaisia kannattajia (mm. amiraali Isamu Takeshita) ja tieto hänen taidoistaan levisi edelleen. Hänen maineensa kasvoi ja yhä uusia oppilaita tuli hänen luokseen. Uuden dojon avautuminen vuonna 1931 aloitti lähes vuosikymmenen kestävän tiiviin harjoituskauden. Harjoittelu oli kovaa ja aiki-budo dojo tunnettiin yleisesti nimellä "helvetin dojo" johtuen erityisen intensiivisestä ja kovasta harjoittelutavasta. Vuonna 1941 O-sensei piti näytöksen myös keisarilliselle perheelle, mitä pidettiin erittäin suurena kunnianosoituksena.

Toisen maailmansodan puhjettua O-sensein vanhat oppilaat lähtivät rintamalle ja harjoittelijoiden määrä väheni jyrkästi. Sodan aikana O-sensei asustikin pääasiassa Iwamassa, jonne hän rakennutti uuden dojon juuri ennen sodan päättymistä. Sodan aikana termi aiki-budo muuntui muotoon aikido ja sodan päätyttyä nimeä aikido alettiin käyttää yleisesti. Sodan päätyttyä aikidotoiminta vilkastui vähitellen. O-sensei pysyi kuitenkin vielä Iwamassa, jossa hän pääasiassa harjoitteli ja opetti. Vuonna 1950 hän ryhtyi taas matkustelemaan ja kävi opettamassa aikidoa eri puolilla Japania.

Vuonna 1948 aikidoa varten perustettiin virallinen tukiorganisaatio Aikikai Foundation. Vuonna 1956 Aikikain päämaja Hombu-dojo siirrettiin Iwamasta Tokioon.

Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana aikido alkoi levitä myös muualle maailmaan. O-sensein oppilaita lähti ja lähetettiin eri puolille maailmaa opettamaan aikidoa. Hän itse kävi ensimmäisen kerran Japanin ulkopuolella vuonna 1961 Havaijin saarella Yhdysvalloissa. Japanin valtio on tunnustanut O-sensein saavutukset myöntämällä hänelle korkeita kunniamerkkejä sekä professorin arvonimen. Hombu Dojon johdossa on nykyisin O-sensein pojan-poika Moriteru Ueshiba (synt. 1951 Tokiossa).

Aikido suomessa

Suomessa aikidon harjoittelu alkoi huhtikuussa 1970, kun Ruotsissa vuodesta 1966 asunut ja siellä aikidoa opettanut japanilainen aikido-opettaja Toshikazu Ichimura (tuolloin 4. dan) esiintyi Turussa ja Helsingissä järjestetyissä näytöksissä. Samana syksynä Suomeen perustettiin Suomen Aikidoliitto ry aikidoharrastuksen kehittämiseksi, edistämiseksi ja levittämiseksi. Sen virallinen nimi on nykyisin Suomen Aikidoliitto - Finland Aikikai ry. Se on Hombu dojon hyväksymä liitto, joka on jäsenenä sekä Euroopan Aikidoliittossa (EAF) että Kansainvälisessä Aikidoliittossa (IAF). Aikidoliiton virallisia jäsenseuroja on jo lähes 70 kpl. Ichimura-sensei (6. dan) toimi pohjoismaiden aikidon pääopettajana aina vuoteen 1986 asti, jolloin hän palasi takaisin Japaniin. Tämän jälkeen Suomi siirtyi Yasuo Kobayashi -sensein vastuulle, joka oppilaansa Kazuo Igarashi -sensein kanssa on käynyt säännöllisesti Suomessa. Vähitellen myös muut japanilaiset mm. Endo-sensei ja Hiroaki Kobayashi-sensei sekä monet eurooppalaiset aikido-opettajat mm. Christian Tissier-sensei ja Franck Noél-sensei saivat oppilaita Suomesta ja sekä harrastajien että seurojen kirjo kasvoi tasaisesti. Nykyään suomalainen aikidoyhteisö onkin muodostunut moniääniseksi kokonaisuudeksi, josta lajia löytyy monilla eri mausteilla ja näkemyksillä sävytettynä.

Hämeenkyrössä aikidotoiminta alkoi, kun Aikidoseura Shigou-kan ry järjesti ensimmäisen aikidonäytöksen ja sen jälkeen aikidokurssin syyskuussa 1992. Ensimmäiset Aikidoseura Shigou-kan ry:n jäsenten graduoinnit hyväksyttiin joulukuussa -92 pidetyssä graduointitilaisuudessa. Vuoden 2007 kesään mennessä lähes 400 hämeenkyröläistä on suorittanut aikidon peruskurssin SHIGOU-KAN'in järjestämillä peruskursseilla.